Äiti sähköpyöräilee, osa 2

Kuva
Laura Salonen
Kesäkuu koitti ja äiti aloitti sähköpyöräilyn. Sään osalta ei olisi voinut olla parempaa päivää aloittamiselle.

Teksti: Laura Salonen

Aurinko on paistanut koko päivän ja lämpötila on ollut sopivat parisenkymmentä astetta. Hieman erilainen olisi aloitus ollut, jos olisin projektin aloittanut viime viikolla, kun vettä satoi välillä niin että sitä tuli ränneistä yli.

Tarkoituksena on nyt siis koittaa korvata auton arkiajoa mahdollisimman paljon sähköpyörällä. Samalla koitan löytää perusteltuja vastauksia kysymykseen, jota minultakin monet ovat kyselleet; millainen sitten olisi se minulle sopiva sähköpyörä.

Taustastani lyhyesti voisin kertoa sen, että olen ihan tavallinen äiti. En omaa mitään pitkää pyöräily- tai urheilutaustaa. Pyörällä olen ajanut lapsesta saakka, kuten varmasti suurin osa suomalaisista, sen kummemmin sitä miettimättä tai analysoimatta.

Pyöränä on toiminut aina joku, noh, polkupyörä. Tallista löytyy luomu maantiepyörä, mutta ajaminen sillä on jäänyt osin omasta laiskuudesta, osin ruuhkavuosista johtuen hyvin vähäiseksi. 

Aloitin sähköpyöräilyprojektini tänään polkemalla ensin töihin. Matkalla mietin, että työmatkani on erinomainen erilaisten pyörien vertailemiseen, vaikka onkin vain muutamien kilometrien mittainen.

Matkalla on ylämäkiä, on niin maantietä, pyörätietä kuin hiekkatietä. Tarpeen mukaan voin poiketa myös juurakkoiselle metsäpolulle.

Työpäivän päätteeksi päätin lähteä käymään kirjastossa. Aurinko paistoi edelleen, mutta se tuuli! Muistin kuinka paljon inhoankaan vastatuulta. Mutta kuinka onnellinen ihminen voikaan olla sähköavustuksesta sellaisessa tuulessa! Tuuli puhalsi lähestulkoon kohtisuoraan, painoin pykälän lisää avustusta ja tukka hulmuten viiletin tyytyväisenä pyörätietä eteenpäin nopeusmittarin näyttäessä karvan alle 25 km/h.

Enää en siis voi käyttää tekosyynä liian kovaa tuulta sille, miksi tänään ei voi lähteä pyöräilemään.