Järveä näkemättä

Kuva
Antti Peltola
Viime lauantaina kierretiin isolla porukalla Tuusulanjärvi maastoja pitkin. Järveä ei maaston siimeksestä juuri nähty.

Paikat tämän vuoden Tour de Tuusulanjärveen myytiin loppuun ennätysajassa. Reilun sadan osanottajan maksimimäärä tuli täyteen vain neljässä päivässä. Tänä vuonna oli ensi kertaa omat ryhmänsä myös sähköpyörille ja kummankin sähköryhmän osallistujat kehuivat kilvan tapahtumaa.

Sähkikset jaettiin kahteen nopeusryhmään, jotka käytännössä kiersivät keväistä Tuusulanjärveä miltei samalla tahdilla. Mukaan lähti monta uutta sähkisharrastajaa, joilla monellakaan ei ollut kokemusta liki 65 kilometrin lenkkien ajamisesta.

Hyytymisiä ei sähköryhmissä nähty, ei pyörien eikä kuskien osalta. Reitin puolivälissä oli järjestetty välilatausmahdollisuus, joka käytettiin hyödyksi. Akut täynnä virtaa ja kuskit täynnä energiaa letkat lähtivät retken toista puoliskoa taittamaan.

Moneen kertaan matkan aikana kuultiin kiitoksia reitistä ja tapahtumasta ylipäätään. Moni lenkin kiertänyt kertoi tämän olleen ensimmäinen kerta kun näin pitkää lenkkiä ajoi näin kovalla keskinopeudella. Kuultiinpa innokkaimpien suista jopa toivetta siitä, että moinen lenkki ajettaisiin porukalla vaikka joka viikonloppu.

Kuva
Antti Peltola